Liekkiö – leg warmer and a dead child

Leg warmers are a part of everyday wear, aren’t they? I like to wear them so it was obvious that they would be a part of my collection. I have been designing different sorts of leg warmers probably for as long as I have been desingning clothes in general. Starting point for Liekkiö was a pair of leg warmers that I had done earlier. They are made of recycled leather, rib, rivets and lined with sateen. So they are basically very alike Liekkiö. I made those leg warmers because I was intrigued by the idea of combining leather and rib. And since it was a success and I was going to make ones out of linen, I decided to transfer that idea to them. I thought that because of rib the leg warmers might mold into different shapes of legs nicely and make it easy to dress and to use in everyday dressing.

I was inspired by medieval times when designing Liekkiö and it’s previous design. Specially the source of inspiration was those iron doors with lines of rivets. Additionally I wanted some shape to the edges because they are quite boring when straight. Up (and down) mounting angle is pretty often used, but I think looks really beautiful.

It took some time to get these leg warmers ready as it took a lot longer to find suitable rivets than I thought. I also tried to find rivets made of recycled metal but for my disappointment I couldn’t find any. I guess they don’t exist yet… (Tell me if you know they do!) Maybe some day I’ll get ones like that.

What is Liekkiö?

In general Liekkiö is the spirit of a child or a baby died unbaptized, abandoned or murdered. Reasons for death or causing it are many: being born outside marriage, mother’s situation in life, disease or disability etc. Liekkiö can emerge as a will o’ the wisp or as a bird or not show itself at all and only make noises. Usually that ghost emerged in the dark around where it’s body had been hidden. And for so long as it’s  life should have lasted had it not been ripped away. It may scream for justice for itself or just tease the passers-by by following and repeating what was said. Sometimes it screams, laughs, moans or cries like a little child or croaks like a crow. In worst case scenario it might even mislead people with it’s crying. If one ended up being teased by liekkiö, it could be driven away by reminding it to go and tease it’s murderer or mother or by asking something related to Christianity like: “Where were you when Christ was crusified?” This belief is propably from Catholic era (medieval era) when all haunters were believed to flinch for i.e. Lord’s Prayer.

First written evidence of leikkiö is in 1551 Mikael Agricola’s Dauid’s Psalttari’s introduction where liekkiö is mentioned as a false god:

“Liekkiö ruled grasses, roots and trees/ and other sorts alike.”

This refers quite clearly to burying unwanted children most likely into the ground. 

“Ihtiriekko” (ihti= self, “soul”; riekko= willow grouse, in this case might also refer to it’s croaking) is another similar ghost. In Northern Finlad there was also “äpärä”, a bastard. The word is still in use, but no more refers to a mischievous ghost of a dead child but instead to a bastard.

Despite it’s grim essence liekkiö was usually not dreaded of. But on the other hand death and the spirits of the dead were present in everyday life anyway so maybe that had already hardened the Finnish mindset. Admiration of death was deep in the culture and could be seen even in lullabys.

Lullaby
Come, come to underworld,
over there to church’s chamber,
There is hut with roof of peat,
fine sand field,
back wall of dear’s bones
side wall of cricket’s bones
floor weaved of straws,
stools build of steel,
tables adorned with gold.
(Pieksämäki, 1934)

Sources for chapter “What is Liekkiö?”:
Book: Katkera manalan kannu, Kuoleman kulttuurihistoria Suomessa (Bitter jug of the underworld, Death’s cultural history in Finland), Heikki Lehikoinen, 2011, Teos

Wikipedia: Liekkiö

Translation of line in Dauid’s Psalttari: me

Lullaby: skvr.fi (in Finnish, translated by me)

Liekkiö – säärystin ja kuollut lapsi

Säärystimet kuuluu arkipukeutumiseen, eikö? Itse niitä tykkään käyttää, joten oli selvä, että sellaiset tulee myös mallistoon. Erilaisia säärystimiä on tullut suunniteltua varmaan yhtä kauan kuin vaatteita yleensäkin. Liekkiön lähtökohtana oli eräät aiemmin tekemäni säärystimet. Ne on valmistettu kierrätysnahkasta, ribbistä ja niiteistä ja vuorattu satiinilla. Ne ovat idealtaan siis erittäin samanlaiset kuin liekkiökin. Tein nuo säärystimet, koska minua kiehtoi kokeilla, miten nahkan ja ribbin yhdistäminen toimisi. Ja koska kokeilu onnistui ja olin aikeissa tehdä pellavaiset säärystimet, päätin siirtää tuon ajatuksen niihin. Mietin, että ribbin ansiosta säärystin muokkautuu hyvin erilaisiin sääriin ja tekee siitä helpon pukea ja käyttää arkipukeutumisessa.

Liekkiön ja sitä edeltäneen mallin suunnittelussa minua inspiroi keskiaika. Erityisesti inspiraation lähteenä taisi olla rautaovet niittiriveineen. Lisäksi kaipasin muotoa reunoihin, koska suorana ne olisi aika tylsät. Ylös (ja alas) kohoava kulma on aika yleisesti käytetty muoto, mutta mielestäni todella kaunis.

Säärystimen mallistoon saaminen kesti, koska sopivien irtoniittien etsiminen kesti kauemmin, kuin osasin ajatella. Yritin myös etsiä kierrätysmetallisia niittejä, mutta harmikseni en löytänyt yhtään. Niitä ei taida olla vielä olemassa… (Kerro, jos tiedät, että on!) Ehkä vielä joku päivä sellaisiakin saa.

Mikä liekkiö on?

Liekkiö on yleisesti kastamattomana kuolleen, heitteille jätetyn tai murhatun lapsen henki. Syitä kuolemaan tai sen aiheuttamiseen oli monia: avioliiton ulkopuolella syntyminen, äidin elämäntilanne, sairaus tai kehitysvamma jne. Liekkiö saattaa näyttäytyä virvatulena tai lintuna tai olla näyttäytymättä ollenkaan ja pitää vain ääntä. Yleensä tuo kummitus ilmaantui pimeän aikaan siellä, mihin sen ruumis oli kätketty. Ja niin kauan kuin sen elämän olisi kuulunut kestää, jollei sitä olisi riistetty. Se ehkä huutaa itselleen oikeutta tai ihan vain kiusaa ohikulkijoita seuraamalla ja toistelemalla heidän sanojaan. Joskus se huutaa, nauraa, valittaa tai itkee pienen lapsen tai vauvan äänellä tai raakkuu kuin varis. Pahimmillaan se saattaa itkullaan johdattaa ihmisiä harhaan. Jos joutui liekkiön kiusaamaksi, sen saattoi häätää muistuttamalla sitä menemään kiusaamaan murhaajaansa tai äitiään tai kysymällä siltä jotain kristinuskoon liittyvää, kuten: “Missä olit, kun Kristus ristiinnaulittiin?” Tämä usko lienee peräisin katoliselta ajalta (keskiajalta), jolloin kummittelijoiden uskottiin kavahtavan mm. Isä meidän -rukousta.

Ensimmäinen kirjallinen maininta liekkiöstä on 1551 Mikael Agricolan Dauidin Psalttarin esipuheessa epäjumalan roolissa:

“Lieckiö Rohot jwret ja puudh / hallitsi ja sencaltaiset mwdh.”
Tämä viittaa aika selkeästi siihen, että ei-toivotut lapset kätkettiin luultavasti yleensä maahan.

Ihtiriekko on toinen liekkiötä muistuttava kummittelija (ihti= itse, sielu; riekko= lintu, tässä yhteydessä viittaa luultavasti reikon raakkumiseen). Pohjois-Suomessa vastaavasti äpärä. Tuo sanahan on edelleen käytössä, vaikkei tarkoitakaan enää kuollutta.

Synkästä olemuksestaan huolimatta liekkiötä ei kuitenkaan yleensä pelätty. Mutta toisaalta, olihan kuolema ja kuolleiden henget joka päiväisessä elämässä mukana muutenkin, joten ehkä se oli jo kovettanut suomalaisen mielenlaadun. Kuoleman ihailu oli syvällä kulttuurissa ja ulottui aina kehtolauluihin saakka.

Tuutulaulu
Tuut tuut Tuonelaan,
Tuonne kirkon kammarii.
Siel on tupa turvekkatto,
Hieno hiekka peltomua,
Peräseinä peuralluista,
Sivuseinä sirkalluista,
Lattija olista nijottunna,
Rahit rauvasta rakennetut,
Pöyvät kullalla kirjotetut.
Pieksämäki, 1934

Lähteet osioon “Mikä on Liekkiö?”:
Kirja: Katkera manalan kannu, Kuoleman kulttuurihistoria Suomessa, Heikki Lehikoinen, 2011, Teos
Wikipedia: Liekkiö
Runo: skvr.fi

Marras- how it was created?

Sometime I started to think about adding a coat or a jacket in my collection. I don’t remember defining it more specifically then. It had no name either as none of my garments did at that point. At some point it got a working title: robe coat. And again, as so often, the final garment didn’t look like the original design except for some parts.

First picture is a photo of the first sketch. After making a mockup I noticed it went wrong. The design had to be changed. Hem was too stiff and besides I got a better idea: I want a long dramatic hem. But it had shape and I wanted to keep it. But is shape ok in a hem that almost reaches the ground? Besides, people are different of height. If I make one that fits well for me will it look as good on someone shorter… Maybe not. Straight it shall be. All thought the hem will be so long anyway that the risk it will touch the ground still exists. But that is (also) why I have offered to modify my garments according to customer’s wishes.

Coat started to look like a cloak. As far as I remember at that time I hadn’t yet found a fabric so I couldn’t really take that into account. Sure I knew I wanted linen, but what kind would I be able to get was still a mystery. Linen usually is not stretchy so one worry was how to get enough space in the back so the coat wouldn’t rip the first time one sits behind a wheel of car or reaches a garbage bag from the floor.

I had drawn a coat that was open. Somehow it should be closed, right? But nothing inspired me. Do I put buttons in it? Do I have to put anything? Well, no. I thought that I would wear it open myself anyway. So why put buttons if they are left unused. What if someone else wants buttons? Deep breath of despair. Maybe I’m not the only one who wears their coat open.

In some point of designing an idea of a light non-lined, cloak-like  coat was starting to form. I had brainstormed some hoods earlier trying to figure how to make a hood interesting. In those sketches was one I wanted to use. That was a hood with lacing because I thought it would go well with the medieval feeling of the cloak. I had tried it with another garment earlier and had noticed it was pretty heavy. But since the cloak was also heavy it might not be a problem. Pockets were easy as they were so simple (i.e. accidentally got in the right place at the first try) and I liked them. The detail on the shoulder I had designed before. I had drawn that detail in other sketches of coats and it looked so nice I wanted to add it. And the second mockup looked good.

Always when designing garments one has to design it’s structure as well. So what kind of seams will there be, how to build the hood, pockets, lacing et cetera. And what about edges? One has to think about everything and if anything is unusual or never been done before it has to be tested. Fabric and it’s behavior must also be considered as well as how will the garment be maintained. Do these points affect the design? After the first piece has been sewn there may be changes that need to be done in the pattern. I was thinking this cloak might not need to be washed often. Although it probably wouldn’t matter because wrinklyness might not be disturbing in this design. I didn’t want seams to be visible from under the long hem so I sewed them flat. Biggest problem in sewing was how to get long seam neat as linen has a tendency to stretch while sewing and become wavy. 

Finally the cloak was done. Except for the name. The cloak looks gloomy so it needed a gloomy name. I was comparing the vibes of different words like kalma (death), horna (abyss), tuoni (also death, there are many names for a dear child, as we say in Finland) and ended up with marras (death:D). Something in that word sounded right. Kalma would have been nice, but then I remembered the grim reaper with his (her?)  cloak and instantly it sounded corny. Horna was not convincing (too epic I guess). And Tuoni sounded too delicate (and ended up as a name for another garment). Marras on the other hand sounded really good in all it’s gloomyness.

What is marras? It is dead. That word is not much used anymore in Finnish. It can be used to describe a dead or dying person or dead or lifeless when speaking about nature. It can also mean omens of death such as birds or wild animals behaving oddly. November translates to marraskuu (kuu = month, month of death, not even joking:D) in Finnish and there are two theories why. Here in Finland nature dies after summer in November, but on the other hand in November all ghosts or spirits of the dead are on the move. Still in this day they are remembered on All Hallow’s Day on the first weekend of November. 

Marras is here

Sources for chapter “What is marras?” (in Finnish, translations are my own):
http://kaino.kotus.fi/vks/?p=article&word=marras&vks_id=VKS_779877d36ae6fec61ae94345ef745649
https://www.kotus.fi/nyt/kysymyksia_ja_vastauksia/sanojen_alkuperasta/marraskuu

Marras – miten se syntyi?

Aloin jossain vaiheessa miettimään takkia mallistooni. En muista vielä tuolloin sen kummemmin määritelleeni millainen sen pitäisi olla. Nimeäkään ei vielä ollut, kuten ei muillakaan vaatteillani vielä suunnitteluvaiheessa. Työnimeksi muotoutui jossain kohtaa Kaaputakki. Ja jälleen, kuten niin usein, lopputulos ei näyttänyt alkuperäiseltä suunnitelmalta, paitsi tietysti joiltain osin.

Ensimmäinen kuva on luonnos mallista, jonka hahmottelin ensimmäisenä. Proton tehtyäni totesin, että metsään meni. Mallia piti muuttaa. Helma oli tosi tönkkö ja sitä paitsi sain paremman idean: haluan pitkän ja dramaattisen helman. Mutta helmassani oli muotoa ja halusin sen säilyttää. Vaan sopiiko se maahan asti ulottuvaan helmaan? Ja sitä paitsi ihmiset on eri pituisia. Jos teen itselleni sopivan, näyttääkö muoto kivalta alempana, lyhyemmän ihmisen päällä… Ehkä ei. Suora tulee. Vaikka toki helma on niin pitkä silti, että riski maahan osumiselle on olemassa. Mutta tämän(kin) vuoksi olen tarjoutunut muokkaamaan vaatteita käyttäjän toiveen mukaan.

Takki alkoi muistuttaa kaapua. Tuolloin en muistaakseni ollut vielä löytänyt kangasta, joten sitä en voinut ottaa varsinaisesti huomioon. Toki tiesin haluavani pellavaa, mutta minkälaista lopulta onnistuisin saamaan, oli vielä mysteeri. Toki pellava on yleensä sen verran joustamatonta, että yksi huoleni oli riittävän väljyyden saaminen selkään, jottei takki räsähdä rikki kun ensimmäisen kerran istuu auton rattiin tai kurkottaa roskista lattialta. 

Olin piirtänyt luonnokseeni takin, joka oli auki. Jollain se varmaan pitäisi saada kiinnikin. Mutta mikään ei oikein inspiroinut. Laitanko napit? Onko pakko laittaa mitään? No ei. Ajattelin sitä, että itse pitäisin takkia kuitenkin aina auki. Joten miksi laittaisin napit, joita en käytä. Entä jos joku muu haluaisi napit? Syvä epätoivon huokaus. Ehkä en ole ainut, joka käyttää takkejansa auki.  

Jossain kohtaa suunnittelua alkoi hahmottumaan ajatus siitä, että tämä takki on kevyt, vuoreton ja kaapumainen. Olin joskus aiemmin pitänyt aivoriihen ja piirrellyt huppuja eli siis yrittänyt keksiä jotain keinoa tehdä hupusta jännä. Noissa luonnoksissa oli eräs, jota halusin käyttää. Siis nyöritys, koska mielestäni se sopi hyvin takin keskiaikaiseen fiilikseen. Olin jo aiemmin kokeillut sitä toiseen vaatteeseen ja huomannut, että nyörihuppu on aika painava, mutta koska tällä takilla on niin paljon massaa, se tuskin olisi ongelma. No taskut oli läpihuutojuttu, koska ne oli oli yksinkertaiset (eli vahingossa sattui oikeaan kohtaan) ja tykkäsin niistä. Olkapäiden yksityiskohta oli syntynyt jo aiemmin. Olin piirrellyt samanlaista yksityiskohtaa muihinkin takki-ideoihin ja minusta se näytti niin kivalta, että halusin sen mukaan. Ja toinen proto näytti hyvältä.

Aina vaatetta suunnitellessa joutuu suunnittelemaan myös sen rakenteen. Eli minkälaiset saumat tulee, miten rakennan hupun, taskut, nyörityksen, olan ym. Entäpä reunat? Kaiken joutuu miettimään ja jos jokin on yhtään erikoisempi tai ei ole tullut aiemmin tehtyä, sitä joutuu tietysti testaamaan. Ja kangas ja sen käyttäytyminen täytyy ottaa huomioon niin kuin myös se, että miten vaatetta todennäköisesti on tarve huoltaa. Vaikuttavatko nämä pointit suunnitteluun? Ensimmäisen mallikappaleen tekemisen jälkeen kaavaan saattaa joutua vielä tekemään muutoksia. Mietin, että tätä takkia ei varmaan usein tarvitse pestä. Tosin sillä ei ehkä ole merkitystä, koska pesun tuoma ryppyisyys ei tässä mallissa olisi yhtään haitaksi. En halunnut, että pitkän helman sisäpuolelta pilkottaa saumat. Siksi ompelin ne litteiksi. Ompelussa huoletti eniten se, että saanko pitkät suorat saumat siisteiksi, koska joskus pellavalla on taipumus venyä ommellessa ja se saa saumat helposti aaltoilemaan. 

Vihdoin takki oli valmis. Paitsi että nimi puuttui. Takki näytti mielestäni synkältä, joten niin nimikin pitäisi olla. Fiilistelin eri sanoja, kuten kalma, horna, tuoni ja päädyin Marras- nimeen. Jokin siinä kaikui korvaan oikealla tavalla. Kalma olisi muuten ollut kiva, mutta sitten siitä tuli mieleen viikatemies kaapuineen ja yhtäkkiä nimi kalskahti tosi kornilta. Horna ei vakuuttanut (liian eeppinen kai). Ja tuoni kuulosti liian sirolta (ja tuoni päätyikin toisen tuotteen nimeksi). Marras sen sijaan kuulosti kaikessa synkkyydessään oikein hyvältä.

Mikä marras on? Se on kuollut. Tuota sanaa ei enää pahemmin kuule. Sillä voi tarkoittaa ihmisestä kuollutta tai kuolemassa olevaa tai sitten luonnosta elotonta tai kuollutta. Sillä voidaan tarkoittaa myös kuoleman ennusmerkkejä, kuten epäilyttävästi käyttäytyviä villieläimiä ja lintuja. Siitä, miksi marraskuu on nimetty martaitten mukaan, on ilmeisesti kaksi teoriaa. Marraskuussa luonto kuolee kesän jäljiltä, mutta toisaalta marraskuussa martaat, kuolleiden henget, ovat liikkeellä. Heitä muistetaan edelleen pyhäinpäivänä, marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna.

Marras löytyy täältä

Lähteet kappaleelle ”Mikä marras on?”:
http://kaino.kotus.fi/vks/?p=article&word=marras&vks_id=VKS_779877d36ae6fec61ae94345ef745649
https://www.kotus.fi/nyt/kysymyksia_ja_vastauksia/sanojen_alkuperasta/marraskuu

Rauni – from a thought to a dress

The idea of Rauni is actually pretty old. I remember designing the first version of the dress a few years ago in school. It wasn’t exactly the same, of course, but has taken it’s shape over the years. I remember the idea originated from a thought of a feminine dress where a simple detail would highlight the femininity. After a few versions I fell for the dress now called Rauni. Except that then the dress didn’t have a name yet. Working title was boringly “a  dartdress” or “dress with darts”. Originally I only intended to make a summer dress for myself, but after I started my business, the dress was taken along with my collection.

Idea of Rauni fits perfectly with my aim to use linen. Linen is suitable for the material of the dress more than well and linen’s nature is emphasized by the vast hem of the dress. Accordingly I wanted to honour the fabric by leaving the edge of the hem raw. So it will uneven and soften in time though it may look a little harsh as new. Idea to this came from my old scarf that I cut out of linen maybe ten years ago and left the edges raw. Now it is my favorite scarf and has been worn into this dreamy soft goodness after frequent use. It’s edges are also lightly fringed.  It came to mind that I should write about my experiences of linen’s behavior  in some channel.

No garment is ever done without a single problem. Or at least I am not that pro yet. The location of the darts have been adjusted horizontally and vertically and width has been altered and so on. I almost ditched the pockets because I wanted the zipper to be on the side seam and at first it looked like they wouldn’t both fit in the same seam because the pockets would be forced too low. The length of the zipper can’t be pinched indefinitely. Then I decided there had to be pockets. To me as a 170cm long person the height of the pockets was good but my sister being seemingly shorter and often helps me by fitting on my garments (and is a priceless help to me!) just commented they were a little bit low. I didn’t want to relocate the zipper, because I hate it in the back, or ditch the pockets so I just have to deal with it. Another problem was caused by the linen fabric itself. That is it stretched from the side so that the shape of the hem changed. But that problem was solved simply by shortening the side seam a little bit.

I came up with the name Rauni when I was thinking about names for my other garments already in the shop. I gathered a bunch of names and Rauni sounded so nice I wanted it included. It was left for later until at some point I realized: “The dress! It looks just like Rauni!” I researched the character a little and figured as a strong female figure* it completes image of Rauni the dress perfectly. (*Women in old/ancient Finnish mythology are mainly strong and independent. And the number of them is large.)

I spent a long time thinking about photographing Rauni. I have been taking product photos in a “studio” arranged in my atelier and so I did this time. But I also wanted some nice pictures for atmosphere and I had no idea how to.  Because forest is always a good idea I asked my boyfriend to help me and so off we went in the woods with a camera and a bag full of clothes. It was a little cold in a sleeveless dress in a late winter (March) forest but the photos were good. Or not in practice. They were all dark and grainy. I used a few hours editing the photos thinking how am I going to make those pictures look like something I dare to show to anyone. Because I couldn’t make them look realistic I decided it is better to make them look heavily edited instead of something that looks tacky. I bet the outcome divides opinions but I’m happy with them. I think they look picturesque and the colours are too odd to be from this world. I did dare to put them on show.

Rauni in mythology
Rauni as a character is a bit controversial and it is hard to find information about her. Apparently the only mention about her is in Michael Agricola’s Psalttari’s prologue, but that poem is hard to interpret. To clear this a little Ukko is considered a great god comparable with Thor for example. Ukko literally means “old man”. And I must point out that this translation of the next poem is my own and is in no way accurate but I did it to give you some sort of view. The poem is also very controversial, especially the line 4 about Rauni. There are many versions about what is happening on line 4 (some of the Finnish words are so old their meaning is lost), but I tried my best.

And as the spring sowing was done/ then Ukko’s toast was drunk.
For that was brought Ukko’s bushel/ so maids and wifes got drunk.
And then a lot of shame was done/ as was heard and seen.
As Rauni, Ukko’s woman (or wife?), was on heat(?)/ Ukko was greatly on heat(?) from below. (???)
So it gave weather and rain/ and käkri* increased the cattle.

*Käkri (or kekri or köyri) is an old Finnish celebration of harvest. However in this poem Agricola might have interpreted käkri as a god.

The Finnish version is very unclear about whether Rauni is Ukko’s spouce or partner or if Rauni is the name of Ukko. One interpretation says Rauni comes from a word raudna meaning rowan tree wich in turn comes from a word “rönn” meaning rowan in Swedish. And therefore Rauni the man would actually be a rowan man. The idea of Rauni’s connection with rowan apparently originates from that E.N. Setälä (a researcher of Finnish language and folk poetry and a politician) presented an interpretation that Rauni is the personification of rowan. Anyway, I need to seek more info on the character of Rauni. When the library doors open again I can borrow books about Finnish mythology again!

Find Rauni here

Chapter ”Rauni in mythology” sources:

https://www.taivaannaula.org/2012/08/06/puiden-juurilla/     In Finnish
Professor Aimo Turunen’s text ”A research about ancient Carelian people’s gods”, witch is found over here (in Finnish):
https://journal.fi/virittaja/article/view/34226/0

Rauni – ajatuksesta mekoksi

Idea Rauniin on oikeastaan jo aika vanha. Muistan suunnitelleeni ensimmäisen version mekosta jo muutama vuosi sitten koulussa. Se ei tietenkään ollut täsmälleen samanlainen, vaan on hioutunut vuosien mittaan nykyiseen muotoonsa. Muistan idean lähteneen ajatuksesta naisellisesta mekosta, jossa jokin huomaamaton yksinkertainen yksityiskohta korostaisi naisellisuutta. Muutaman eri version jälkeen tykästyin Rauni-versioon. Paitsi että nimeä mekolla ei tietenkään vielä ollut. Työnimi oli tylsän arkisesti ”muotolaskosmekko”. Alunperin ajattelin tehdä vain itselleni kesämekon, mutta yrityksen tullessa kuvioihin, pääsi mekko mallistoon mukaan.

Idea Raunista sopii onnellisesti yhteen tavoitteeni kanssa käyttää pellavaa. Pellava sopii mekon materiaaliksi enemmän kuin hyvin ja sen luonne pääsee oikeuksiinsa mekon runsaassa helmassa. Lisäksi halusin kunnioittaa kangasta jättämällä helman reunan raa’aksi. Niin se voi ajan ja käytön myötä epätasoittua (?) ja pehmentyä, vaikka se uutena ehkä näyttääkin hieman karulta. Idea tähän taas tuli vanhasta kaulaliinastani, jonka olen joskus 10 vuotta sitten leikannut pellavasta ja jättänyt reunat huolittelematta. Nyt se on mun lempikaulahuivi; ahkerassa käytössä möyhiintynyt unelman pehmeäksi ja reunat on kevyesti hapsuuntuneet. Tästä tulikin mieleen, että täytyy johonkin kanavaan lisätä hieman omia kokemuksia pellavan vanhenemisesta.

Yksikään vaatehan ei tietenkään valmistu ilman pienintäkään ongelmaa. Tai ainakaan itse en ole vielä ihan niin pro. Muotolaskoksien sijaintia on säädetty ylös ja alas ja sivuille, leveyttä säädetty jne. Taskujen olemassa olon meinasin jo hylätä, koska halusin vetoketjun ehdottomasti sivuun ja näytti ensin siltä, ettei se mahdu taskun kanssa samaan saumaan, koska tasku uhkasi joutua liian alas. Vetoketjun pituudesta ei voi kuitenkaan nipistää kuin tiettyyn pisteeseen. Sitten totesin, että taskut on oltava. Itselleni 170cm pitkänä taskujen korkeus on oikein hyvä, mutta siskoni, joka on selvästi lyhyempi ja toimii minulle usein sovittajana (ja on ihan korvaamaton apu!), totesi vain niiden olevan hieman alhaalla. Koska en halunnut siirtää vetoketjua, koska en vain tykkää siitä selässä, tai luopua taskuista, niin näillä mennään. Ja toki yhden yllätyksen aiheutti myös pellava itse. Se nimittäin venyi sivusta sen verran, että helman muoto muuttui. Mutta tuo ongelma selvisi lyhentämällä mekon sivua hieman.

Nimi syntyi ideoidessa nimiä muillekin vaatteille, jotka ovat jo kaupassa. Keräsin kasan kiehtovia nimiä ja Rauni kuulosti niin sievältä, että halusin sen mukaan. Se jäi kuitenkin vielä korvan taakse, kunnes sitten jossain vaiheessa välähti, että: Mekko! Se näyttää ihan Raunilta! Tutkin vielä hieman Raunin hahmoa ja totesin, että vahvana naishahmona* se täydentää mielikuvaa Rauni-mekosta täydellisesti. (*Muinaisen suomalaisen taruston naiset aika pääsääntöisesti on vahvoja ja itsenäisiä naisia. Ja heitä on paljon.)

Valokuvausta pohdin pitkään. Olen ottanut tuotekuvat itse omaan työhuoneeseen järjestetyssä ”studiossa” ja niin tein tälläkin kertaa. Mutta halusin myös jotain kivoja fiiliskuvia, eikä niihin ollut mitään ideaa. Mutta koska metsä on aina hyvä idea, pyysin poikaystävääni avuksi ja lähdettiin kameran ja vaatekassin kanssa metsään. Vähän tuli kylmä hihattomassa mekossa maaliskuisessa metsässä, mutta kuvat oli hyviä. Tai siis ei käytännössä. Ne oli ihan tummia ja rakeisia. Kuvankäsittelyssä taisi muutama tunti vierähtää, kun mietin, että miten saan näistä sen näköisiä, että kehtaa jollekin näyttää. Koska en saanut kuvista ”aidon” näköisiä, päätin, että on parempi, että kuvat näyttää rankasti muokatulta kuin siltä, että on vähän yritetty. Lopputulos varmaan jakaa mielipiteet, mutta itse olen tyytyväinen. Omaan silmään kuvat näyttää maalauksellisilta ja värimaailma on liian erikoinen ollakseen todellinen. Kehtasi laittaa näytille.

Rauni mytologiassa
Raunin hahmo on hieman kyseenalainen ja hänestä on vaikeaa löytää tietoa. Ilmeisesti ainoa maininta hänestä on Agricolan Psalttarin esipuheessa, mutta tuo runo on hankalasti tulkittava. 

Ja quin Kevekylvö kylvettin / silloin ukon Malja jootijn.
Sihen haetin ukon wacka / nin joopui Pica ette Acka.
Sijtte paljo Häpie sielle techtin / quin seke cwltin ette nechtin.
Quin Rauni Ukon Naini härsky / jalosti Ukoi pohjasti pärsky.
Se sis annoi Ilman ja Wdhen Tulon / käkri se liseis Carjan casvon.

”Rauni Ukon naini” voi tulkita esim. ”Rauni, Ukon nainen” tai ”Rauni-Ukon nainen”. Eikä taida sana ”naini” olla myöskään ihan kiistaton. Näin muistelisin lukeneeni joskus jostain… Erään tulkinnan mukaan Rauni tulee sanasta raudna (pihlaja), joka puolestaan on peräisin ruotsin kielisestä sanasta rönn (pihlaja). Ja näin ollen Rauni-ukko olisikin pihlaja-ukko. Mielikuva Raunin yhteydestä pihlajaan johtuu ilmeisesti siitä, että E. N. Setälä esitti tulkinnan, jonka mukaan Rauni on pihlajan personoituma. Joka tapauksessa Rauni hahmo vaatii vielä tiedon hankintaa. Kunhan kirjaston ovet taas avautuu, pääsen lainailemaan kansanuskosta kertovia kirjoja!

Löydät Raunin täältä

Rauni mytologiassa –osion lähteet:
https://www.taivaannaula.org/2012/08/06/puiden-juurilla/
Aimo Turusen kirjoitus ” Tutkimus muinaiskarjalaisten jumalista”, joka löytyy täältä:
 https://journal.fi/virittaja/article/view/34226/0

Kuutar, Vellamo and feelings in designing

Designing a garment starts begins with a feeling. And there are many of them. Maybe it is what I want to show with my garment. Maybe I wish to fell some feeling myself and create that mood with a garment. Maybe I wish to higlight a part of body. Anyhow, every piece is somethig I would like to wear myself.

Naming products isn’t always easy. Often they are unnamed in the designing process and I pick the name after using my intuition. A name must feel like it belongs to the garment. A garment must look like it’s name. I figured I could shortly tell about how I name my products.

Kuutar

That Kuutar, beautiful maiden,

miss Päivätär, able,

held their reeds,

lifted their heddles,

weaved golden fabric,

did silvery fabric

at a red cloud,

on the side of the long arc.

-Kalevala, 41. poem, lines 103-110

(my translation based on my interpretation)

Kuutar is one of the nature’s maidens alonside with Päivätär and Otavatar. She is the maiden of Moon whereas Päivätär is the maiden of Day and Otavatar the maiden of constellation called Otava (Great bear). Both Kuutar and Päivätär are often mentioned in old poems, including Kalevala, waeving beautiful fabrics and clothes. They have moon’s gold and day’s silver as their materials of which the make the incredible clothes desired by everyone. And, what I find adorable, is that bees, birds of air, birds of hiisi, are their children.

As I was designing this skirt I was looking for a strong and feminine shape. I love asymmetric hems and that was the starting point of Kuutar. I wanted it to simple but bold. And pockets, definitely.

Kuutar got it’s name in the collection for it’s beauty as well as for my for the moon. For me it stands for something fragile and beautiful, yet strong and mystical; same feelings I get from Kuutar-skirt.

Vellamo

Vellamo, mistress of water

Lady of water with reeds on her chest!

Come, quick, to adjust a shirt,

changing a cloth!

You have that shirt of reeds

wearing a cloak of ocean foam

made by the daughter of wind

given by maiden of waves

I’ll give you shirt

that is the purest linen

It is made by Kuutar

weaved by Päivätär

-Kalevala, 48. poem, lines 123-134

(my translation based on my interpretation)

Vellamo is a beautiful ruler of water, mistress of water, the goddess of water. She rules her ”fishy manor” with her spouse, Ahti. Fish are her cattle so whenever going fishing she was asked to to give good prey along with the help of magic words and other tricks like spitting on the fishing rod or knocking on the bottom of the boat. Also the weather on the water was ruled by Vellamo and she was to be asked for good weather and calm waters. When reading old poems it is clear her clothes are not too pretty despite her status. She is wearing foam of the sea and reeds on her chest, what ever it means. So she is lured into changing clothes as in the poem above.

I named the collar as Vellamo since the scarf reminds of waves. Also I think it is strong and bold element that gives posture to it’s wearer just as how I think Vellamo is as a person, a strong woman. Let alone how Vellamo barely has any clothes.

Kuutar, Vellamo ja tunteet suunnittelussa

Vaatteen suunnittelu lähtee tunteesta. Ja noita tunteita on monta. Ehkä se on se, jonka haluan vaatteellani näyttää ulospäin. Ehkä haluan itse tuntea jonkin tunteen ja luon tuon tunnelman vaatteen avulla. Ehkä haluan korostaa tiettyä kehon osaa. Jokainen vaate on sellainen, jonka haluan itse pukea ylleni.

Tuotteiden nimeäminen ei ole aina helppoa. Usein suunnitteluvaiheessa vaatteet ovat nimettömiä ja valitsen nimen jälkikäteen intuition perusteella. Nimen täytyy tuntua siltä, kuin se kuuluisi vaatteelle.  Vaatteen täytyy näyttää nimeltään. Ajattelin lyhyesti avata, mitkä tekijät yhdistävät vaatteitani ja niiden nimiä.

Kuutar

Tuo Kuutar, korea impi,
neiti Päivätär pätevä
pitelivät pirtojansa,
niisiänsä nostelivat,
kultakangasta kutoivat,
hopeista helskyttivät
äärellä punaisen pilven,
pitkän kaaren kannikalla.
-Kalevala, 41. runo, rivit 103-110

Kuutar on yksi luonnottarista yhdessä Päivättären ja Otavattaren kanssa. Kuutar ja Päivätär mainitaan yhdessä monissa vanhoissa runoissa, myös Kalevalassa, kutomassa kauniita kankaita ja vaatteita. Materiaaleinaan heillä on kuun kultaa ja päivän hopeaa, joista he loihtivat kaikkien himoitsemat, uskomattoman kauniit vaatteet. Ja mikä on minusta tosi suloista on se, että ampiaiset, ilman linnut, hiiden linnut, ovat heidän lapsiaan.

Suunnitellessani hametta, hain voimakasta, mutta naisellista muotoa. Olen ihastunut epäsymmetrisiin helmoihin ja siitä myös Kuutar-hameen suunnittelu lähti. Halusin hameesta yksinkertaisen, mutta näyttävän. Ja ehdottomasti taskut. 

Kuutar sai nimensä mallistoon niin kauneutensa vuoksi kuin myös siksi, että kuu on itseäni kiehtova taivaankappale. Se merkitsee minulle jotain hentoa ja kaunista, mutta voimakasta ja salaperäistä; samoja tunteita, joita Kuutar-hamekin. 

Vellamo

Vellamo, veen emäntä
Veen eukko ruokorinta!
Tules paian muuttelohon
Vaattehen vajehtelohon!
Sinull on rytinen paita
Merenvaahtivaippa päällä
Tuulen tyttären tekemä
Aallottaren antelema
Minä annan liinapaian
panen aivan aivinaisen
Se on Kuuttaren kutoma
Päivättären kehreämä
-Kalevala, 48. runo, rivit 123-134

Vellamo on kaunis veden hallitsija, veden emäntä, veden jumalatar. Hän hallitsee ”kalaista kartanoaan” yhdessä puolisonsa Ahdin kanssa. Kalat ovat hänen karjaansa, joten kalastamaan lähtiessä häneltä pyydettiin hyvää saalista taikasanojen ja muiden pienten taikakeinojen, kuten onkeen sylkäisemisen tai veneen pohjan koputtamisen, avustamana. Myös sää vesillä oli Vellamon hallinnassa ja tyyntä säätä toivoessa kannatti kääntyä hänen puoleensa. Vanhoja runoja lukiessa tulee ilmi, ettei Vellamon vaatteet olleet kovin kaksiset hänen asemastaan huolimatta. Yllään hänellä on meren vaahtoa ja sanotaan häntä myös ruokorinnaksi, mitä se sitten tarkoittaakin. Niinpä häntä maanitellaan vaatteen vaihtoon kalaverkkoja laskiessa, kuten ylläolevassa runossa kerrotaan.

Nimesin kauluksen Vellamoksi, koska sen aaltoileva huivi muistuttaa veden aaltoja. Se on myös mielestäni voimakas ja näyttävä elementti, joka tuo kantajalleen ryhtiä, mikä kuvaa erittäin hyvin omaa mielikuvaani Vellamosta henkilönä, vahvana naisena. Puhumattakaan, ettei Vellamolla ollut yllään kummoisiakaan vaatteita.

Laskiainen

Mikä olisikaan loistavampi aihe aloittaa Kammon blogi, kuin laskiainen! Laskiainen oli nimittäin erityisesti naisten töihin ja kankaisiin liittyvä juhla, josta nykyäänkin muistetaan vielä mäkeä laskettaessa huudettu toivotus: ”pitkiä pellavia!” Laskiainen on yhden teorian mukaan saanut nimensä juuri mäenlaskusta. Mutta toisen teorian mukaan nimi tulee siitä, kun Suomi oli vielä katolinen maa ja ennen pääsiäistä vietettiin paastoa, johon ”laskeuduttiin” viettämällä laskiaista. Monet laskiaisen perinteistä ja taioista periytyvät kuitenkin jo pakanallisilta ajoilta.

Katolisuuden perintöä on esimerkiksi se, ettei pyhänä saanut tehdä töitä eli työt oli lopetettava ajoissa. Tätä sääntöä selkeästi pelättiin, koska työnteon sanottiin, kuka mitenkin, ennustavan pahaa. Jos kehräsi, saattoi lehmät alkaa ontumaan tai tupa täyttyä kärpäsistä. Pahimmassa tapauksessa saattoi lampaat tulla hulluiksi. (Tai tuskinpa se oikeasti olisi ollut ”worst case scenario” tuohon aikaan…) Toisaalta työnteon lopettamisen ajoissa myös sanottiin enteilevän hyvää tulevaa työvuotta ja sitä, että työt saataisiin aina ajoissa tehtyä. Ennen rauhoittumista pyhän viettoon oli kuitenkin vielä tehtävää. Tupakin piti vähintään lakaista. Roskat joko heitettiin ikkunasta ulos tai vietiin tienristeykseen. Erään uskomuksen mukaan tienhaarassa sitten jaettiin suuret ja riskit varikset muiden pelloille ja sokeat ja silmäpuolet omalle pellolle. Jos siivoaja uskoi roskien mukana vievänsä henkiä ulos talosta, tienristeyksestä henkien ajateltiin pääsevän jatkamaan matkaansa. Toisaalta saattoihan roskat viedä myös naapuriin, niin sai sitten naapuri muutkin paskat niskaansa.

Vainajien uskottiin olevan liikkeellä juuri laskiaisyönä (milloin ne toisaalta eivät olisi olleet, ainahan täällä kummitteli). Henkiä saattoi nähdä, jos tiesi oikeat konstit. Esimerkiksi, jos meni illalla talon tai kiven päältä katsomaan. Myös noitia pelättiin ja niitä torjuttiin erilaisin taikakeinoin.

Tottakai suomalaiset saunoivat laskiaisenakin. Sinne mentiin jo hyvissä ajoin ja piti olla hiljaa, jotta kärpäset ei kiusaisi tulevana kesänä. Syödä piti usein ja paljon ja ruoan tuli olla rasvaista ja rasva levittää sormista mihin nyt saatui koskemaan. Kaikella tällä haluttiin taikoa tulevasta vuodesta yltäkylläinen. Koko maassa yleisiä ruokia olivat mm. rasvassa paistettu ja sianlihalla täytetty ohrarieska, herne- tai papukeitto sianlihalla ja joissain päin erilaiset veriruoat. Hernekeittoa ei saanut puhaltaa, ettei sitten taas kärpäset syö kesällä. Myös saatettiin ripotella jauhoja ja suolaa ruokapöydälle ja piirrellä siihen viiskantoja (pentagrammeja). Luut ja muut rippeet kerättiin talteen tai ne saatettiin jättää pöytään ja kerätä vasta aamulla. Sitten ne vietiin esimerkiksi metsään, tai mikä paikka nyt taikojan ajatuksiin sopikin. Metsästä siat etsisivät niitä koko kesän ja voisivat hyvin. Tai jos sikojen haluttin pysyvän kotona, oli parasta viedä tähteet pahnaan.

Entä ne kankaat? Laskiaisena lankojen kehruu piti saada valmiiksi ja päästä aloittamaan kankaiden kudonta, koska päivä alkoi talven jäljiltä valaistua. Kehrääminen laskiaisena tiesi pahaa. Kuten jo mainitsin, saattoi vaikka lampaat tulla hulluksi ym. Virolaisten mukaan laskiaisena ei saanut edes ommella, koska silloin lampaiden jalat voisi tulla kipeiksi… Rukit ja värttinät tuli puhdistaa, viedä säilöön ja peitellä lakanalla. Ja lakanan oli parasta olla suuri, yhtenäinen ja valkoinen, jotta sekin ennustaisi hyvää pellavan kasvua tulevalle vuodelle. Tuvan lattia piti lakaista, joidenkin kertomusten mukaan 9 kertaa, jotta pellavapelto pysyisi puhtaana. Hiukset tuli kammata 9 kertaa, jota pellavat kasvaisivat pitkiksi. Naisten piti pukeutua puhtaaseen paitaan ja valkeisiin vaatteisiin. Hiukset piti pitää auki ja kampailla niitä pitkin päivää, jotta pellavista tulisi pitkiä ja vaaleita. Iltasella lähdettiin mäenlaskuun ja samalla piti huutaa: ”Pitkiä pellavia, hienoja hamppuja, nauriita kuin lautasia, räätiköitä kuin nurkanpäitä!”

Olen kiinnostunut vanhoista suomalaisista, erityisesti pakanallisista, tavoista. Tämä teksti on oma tiivistelmäni kahdesta kirjasta ja erityisesti niiden laskiaista koskevista teksteistä. Monilla perinteillä on useita esiintymistapoja, eikä niitä kaikkia ole noudatettu ympäri Suomea. En osaa arvioida tiedon oikeellisuutta tai suosittele uskomaan minua ihan kirjaimellisesti, mutta suosittelen lämpimästi lukemaan kirjat

Lähteet
Vuotuinen Ajantieto, Kustaa Vilkuna, 1950
Vainajain palvelus muinaisilla suomalaisilla, Matti Waronen, 1898

Neulatyyny Tsaikka-lasin renkaasta

Olet ehkä joskus törmännyt Iittalan Tsaikka-lasiin?  Se on Timo Sarpanevan suunnittelema, tunnettu suomalainen desingklasikko ja itsellänikin niitä pari on. Olen pistänyt merkille, että Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskukseen ja Spr Konttiin on ilmestynyt noita renkaita. Ehkä ovat jääneet orvoiksi lasin hajottua. Tässä annan vinkin, miten uusiokäyttää tuo rengas. Ja sehän on mahtavaa, että tuo rengas oli alunperin jo itsessään uusiokäytetty (ei enää nykyään) nimittäin se on vetoketjun valmistuksen ylijäämää. Tunnistatko kuvion?:) 

Tein joulun alla parikin näitä neulatyynyjä (terveisiä äitille) ja nyt ajattelin tehdä vielä yhden, jotta voin jakaa idean ja ohjeen niiden tekemiseen. Tämän ohjeenhan voi tietty soveltaa muihinkin samanlaisiin renkaisiin. Voit muuntaa käyttämättömän servettirenkaan tai pätkän hajonneesta vyöstä ja onhan näitä metallisia renkaita muunkin laisia ja niitäkin löytyy kierrätettyinä.

Tarvikkeet:
Tsaikka-lasin tai jokin muu tarkoitukseen sopiva rengas
Pala kangasta (tähän on hyvä hyödyntää joku jämä)
vanua tai leikkuujätettä
pala kartonkia
lankaa

Työvälineet:
neula
viivotin/mittanauha
harppi, jos löytyy
liitua/kynä
sakset

Kankaana voit (ja suosittelen) käyttää jonkin jämäpalan.  Tarkista, että se on riittävän iso. Itselläni oli tämä pellava jämä, joten ajattelin hyödyntää sen.

Vanua voi ostaa esim. Kierrätyskeskuksesta tai hyötykäyttää vanhaa tyynyä. Vanua menee loppujen lopuksi tosi vähän. Voit hyötykäyttää myös leikkuusilppua, mutta testaa ensin, miten hyvin neulat pääsee siitä läpi. Voit myös laittaa vanua päälle ja leikkuusilppua alle. Tein niin itse.
Kartonkina käytin perus ruokapakkausta.

Tee näin:
Renkaan halkaisija pitäisi olla 6,8cm, mutta voit tarkistaa omasi mitan.

Leikkaa kankaasta 2 ympyrää: toisen halkaisija on 20cm ja toisen 9cm. Mitoissa on saumanvaraa 1cm. Jos haluat käyttää 2cm saumanvaraa, leikkaa ympyrät, joiden halkaisijat ovat 22cm ja 11cm. Jos haluat muuttaa korkeutta, voit hahmotella sitä kuten allaolevassa kuvassa. Muista huomioida saumanvarat, jos muutat mittaa!

Renkaat on helppo piirtää harpilla. Käytä säteenä 10cm ja 4,5cm. Tai jos valitsit 2cm saumanvaran: 11cm ja 5,5cm.  Jos et omista harppia, voit tehdä vaikka näin, mutta tarvitset vahvat sakset!:
Taita kangas 8-kerroin (eli taita kangas puoliksi 3 kertaa), jolloin saat tällaisen kakkupalan:

Mittaa ja merkitse säde eli 10cm palan kärjestä esim. 3:een kohtaan:

Leikkaa

Lopputulos saattaa olla epätasainen, mutta se ei haittaa, kunhan halkaisija on suunnilleen se 20cm.

Leikkaa kartongista ympyrä, joka mahtuu renkaan sisään. Käytin säteenä 3,2cm. Jos sinulla ei ole harppia, merkitse keskipiste ja mittaa 3,2cm tarpeeksi moneen kohtaan muodostaaksesi ympyrän.

Harsi kummankin kangasympyrän ympäri kiristyslanka max 1cm päähän reunasta. Ei ole väliä, mitä tai minkä väristä lankaa käytät, kunhan se kestää kiristämisen.

Aseta kartonkiympyrä pienemmän kangasympyrän päälle ja kiristä kankaan reunat kartongin päälle. Solmi lanka. Tämä on pohja.

Kiristä isomman kankaan lankaa ja työnnä sisään täytteet. Solmi lanka. Voit sovittaa tyynyn renkaan sisään, jolloin saat solmittua kiristyslangan päät sopivaan mittaan. Tyynyn suuaukko pitäisi olla suunnilleen sama kuin rengas. Täytteen määrän joudut arviomaan itse. Asettele rypytys tasaisesti ympäri tyynyä.

Aseta pohja tyynyn suuaukon päälle ja ompele ne kiinni toisiinsa. Katso, että tyynyn saumanvarat ja kiristyslangat menee sisäpuolelle piiloon. 

Työnnä neulatyyny Tsaikka-renkaan sisään ja ompele kiinni renkaaseen. Kannattaa käyttää vahvaa lankaa ja kiristää se hyvin. Ompele lanka jokaisesta reiästä renkaan alareunassa koko renkaan ympäri. Tekniikka on vapaa;)

Möyhi. Ota kivoja kuvia someen!

Se on siinä! Jos innostut tekemään oman versiosi, niin olisi kiva nähdä se! Tägää @kammodesign tai käytä tagia #kammodesign tai #tsaikkaneulatyyny niin löydän työsi. Voit myös laittaa vaikka linkkiä kommentteihin.